Kirjaprojektiin osallistumisen ehdot:

Ole ystävällinen ja lue ehdot tarkasti.
 
Leijuvan Hiiren ja Anne Teijulan tärkein tehtävä on mahdollistaa sinulle tarinasi kirjoittaminen ja julkaisu! Teemme kaikkemme sen eteen, eikä näiden ehtojen ole tarkoitus piilotella tai luoda keinotekoisia sääntöjä, mutta on kaikkien osapuolten etu ymmärtää, mitä olemme tekemässä ja millä ehdoin.

Huom! Kirjaan tarvitaan vähintään 12 ja enintään 30 kirjoittajaa.
Mikäli emme saavuta minimikirjoittajamäärää, palautamme kaikki osallistumismaksut kokonaisuudessaan ja mikäli sopiva määrä kirjoittajia ilmoittautuu mukaan ennen myyntiajan päättymistä, suljemme myynnin etuajassa! Ole siis ajoissa, ettet jää kelkasta.

Huomaa myös, että kirjan nimi on vasta työnimi. Aihepiiri, joka kutsuu oikeita ihmisiä oikeisiin kirjoihin. Nimi voi muuttua ja monesti se todella muuttuu sen kirjailijoiden ja tarinoiden mukaan sopivammaksi ja paremmaksi. Samoin kirjankansi on pelkästään "työkansi", jonka graafikko tekee oikeaksi.

Olet ostamassa yhden kappaleen omalle tarinallesi usean kirjoittajan kirjassa, joka sisältää editoinnin, oikoluvun, taiton ja graafikon kansien teon. Kappaleen koko voi vaihdella 1500-5000 sanan välillä. Kirja ladataan e-kirjana ja painettuna kirjana sekä julkaistaan parhaissa saatavilla olevissa palveluissa. Olet kirjoittamassa tämän kappaleesi yksilönä ja ihmisenä, joka haluaa kirjoittaa kirjaan. Tämä sopimus koskee tätä kirjaa.

Mitä tapahtuu maksettuasi osallistumisen:
Käytämme Stripe-palvelua maksujen käsittelyyn. Saat automaattisen kuitin ostoksestasi Stripeltä. Mikäli jotain menee pieleen prosessissa, ota yhteyttä anne@leijuva.fi tai suoraan Stripe-palveluun. Pyrimme toimimaan kaikin tavoin oikein ja hyvin. Mikäli otat yhteyttä meihin, ole ystävällisesti kärsivällinen, sillä me joudumme myös odottamaan Stripen vastauksia maksupalvelusta.

Saat kurssin avoimeksi maksettuasi.
Kurssilla näet ensimmäiset valmennukset ja pääset aloittamaan, mutta huomaa, että varsinainen valmennus alkaa sovittuna aikana yhtä aikaa kaikkien osallistujien kesken.

Palautukset:
Tällä palvelulla on 14 päivän täysi palautus- ja peruutusmahdollisuus.
Mikäli et halua jatkaa palvelua tai haluat keskeyttää osallistumisesi, se onnistuu täysin kuluitta 14 päivän sisällä ostosta. Sen jälkeen emme ota vastaan peruutuksia, emmekä palauta rahoja, paitsi jos koko kurssin peruuntuminen johtuu meistä, kuten liian vähäisestä osallistujamäärästä (silloin palautamme rahat täysimääräisinä). On sinusta itsestäsi kiinni, että kirjoitat kappaleesi ja olet mukana julkaisuun saakka. Emme myönnä osa-palautuksia. Mikäli välttämättä haluat perua osallistumisesi myöhemmin kuin 14 päivää ostosta, veloitamme minimissään 10% tai vähintään 300€ kuluina. Mikäli et toimita kirjoitettua kappalettasi määräaikaan mennessä, et ole oikeutettu palautukseen tai peruutukseen.

Maksut ja oikeudet:
Kaikki osallistumismaksut tulee maksaa ennen kirjan julkaisua. Kirjaprojektiin osallistumalla hyväksyt, että olet mukana kirjoittaaksesi oman tarinasi. Hyväksyt myös, että sinut mainitaan osana usean kirjailijan kirjaa. Lupaat kirjoittaa ja lähettää oman tekstisi ja oman esittelysi määräaikaan mennessä. Ja ymmärrät, että mikäli tekstisi myöhästyy määräajasta, sitä ei enää editoida tai oikolueta, vaan on täysin omalla vastuullasi lähettää painovalmista tekstiä. Mikäli tekstisi myöhästyy julkaisusta, et ole oikeutettu hyvitykseen. Jokainen tarina ja jokainen luova kertomus on tärkeä. Mutta: laittomuuksia, vihapuhetta (fasismia), syrjintää (rasismia, natsismia) tai muuta vastaavaa ilkeyttä emme siedä. Rasismia, vihapuhetta, syrjintää ei voi/saa olla. Mikäli havaitsemme sellaista, otamme sinuun yhteyttä, neuvottelemme ja voit korjata tekstisi. Mikäli tämäkään ei auta emmekä pääse yksimielisyyteen tekstin sopivuudesta, jätämme osuutesi julkaisematta ja lahjoitamme osuutesi kirjan muun hyväntekeväisyyden teemojen mukaan. Siinä on selkeä raja. Rankkoja tarinoita emme pelkää, ne ovat asiamme ytimessä. Tarinat tulee kertoa raakoina ja ominaan. Pidätämme oikeuden jättää julkaisematta sellaista, joka rikkoo lakia tai hyviä käytäntöjä. Tällaisessa tapauksessa myöskään rahoja ei palauteta.

Annat täydet oikeudet Leijuva Hiiri Oy:lle ja sen yhteistyökumppaneille muokata, painaa, julkaista, mainostaa ja myydä kappalettasi/tekstiäsi osana yhteisprojektikirjaa niin digitaalisesti kuin painettuna. Valtuutat myös kanssakirjailijasi käyttämään tekstiäsi kaikilla kielillä.

Ymmärrät, että kirjamyynnit sisältäen oman kappaleesi suunnataan pääosin hyväntekeväisyyteen ja kirjailijoiden yhteistoimintaan. Näin ymmärrät, että et saa erillistä rahapalkkioita itsellesi kirjamyynnistä. Saat osuudestasi lahjakortin Auttamisesta Arkea palveluun, jossa voit käyttää sen haluamaasi hyväntekeväisyyskohteeseen. Tilitys tehdään 2 kertaa, noin 6 ja 12 kk julkaisusta tilitysten saavuttua Leijuvalle Hiirelle. Vuoden jälkeen mahdolliset myyntituotot jäävät Leijuvan Hiiren toimintaan. Käsität, että et voi tehdä muutoksia kansikuvaan, käsikirjoitukseen, takakanteen tai kirjan hinnoitteluun. Tiedostat, että voit julkaista kirjaa ainoastaan niissä palveluissa, jotka Leijuva Hiiri Oy hyväksyy. Leijuva Hiiri hyväksyy (ja suosittelee) suurimman osan sinun haluamistasi myyntipaikoista, kuten oman verkkokauppasi tai myyntipisteesi, messut tai myyntitapahtumat, mikäli ne ovat laillisesti toimivia.

Voit hankkia affiliate-statuksen (esim. Adlibris) ja saada suosittelupalkkiota, mutta se ei liity mitenkään Leijuvan Hiiren toimintaan. Ymmärrät, että ohjelmaan ei kuulu varsinaisia ilmaiskappaleita painetusta kirjasta, vaan voit ostaa kirjoja edulliseen kirjailijahintaan. Yksi kirjailijakappale kirjasta sisältyy kurssiin, sen Leijuva Hiiri haluaa tarjota omistuskirjoituksella varustettuna jokaiselle kirjailijalle muistoksi.
Tiedostat, että Leijuva Hiiri ei voi taata kuinka monta kirjaa myydään, mutta Leijuva Hiiri tekee markkinointityötä ja sinun tulee tehdä myös osasi kirjan edistämiseksi. Myönnät kappaleesi ja tekstisi käytön Leijuvan Hiiren julkaisukäyttöön sen tarvitsemaksi ajaksi (vähintään 1 vuosi) kaikilla kielillä.

Vakuutat, että kirjoituksesi on omaasi ja sinulla on kaikki oikeudet siihen. Leijuva Hiiri ei ole vastuussa sinun tekijänoikeusloukkauksista. Sinulla säilyy kaikkineen tekijänoikeus omiin teksteihisi ja työhösi, mutta Leijuvalla Hiirellä on oikeudet käyttää kirjoittamaasi kirjan julkaisuun ja markkinointiin.

Ottamalla osaa antologiaan hyväksyt nämä ehdot.